Ajattelin väsäillä teille nyt tästä min rakkaasta harrastuksesta pientä infoa.
Elikkäs alotetaan nyt vaikka ihan alusta. Jääkiekkoa oon jaksanu pelailla ykkösluokasta saakka tyttöjen porukassa. Silloisen parhaan kaverin isosisko aloitti lätkän, sai houkuteltua pikkusiskonsa mukaan ja niinhän bestiksien ''tietty'' pitää samat asiat kokeilla joten pitihän munki sit kaunoluistimet hokkareiksi vaihtaa. Mie luulin olevani 100% heppatyttö mut äkkiä ne suitsen ohjatkin vaihtu puumailaan. Ja voin lyödä vetoa että tää neiti ei enää kaunoluistimillakaan pysy pystyssä.
Parhaimpia puolia oon lätkässä huomannut meijän joukkueen erityisen mahtavan ilmapiirin. Ollaan porukassa jopa vapaa-aikoinakin ( kuhan sellaista löytyy ). Biletetään ja juorutaan yhdessä eikä melkein ikinä mitään suurempia riitoja ole tullut ( tai jos on, ollaan ne äkkiä porukassa selvitetty ) Jengikin on muuttunu huimasti siitä milloin ite hyppäsin letkaan mukaan. Onhan pelipaitojen jatkuvan vaihtumisen myötä myös valmentajaehdokkaitakin ollut, mut kyl ne nykyset on ne parhaimmat ainakin tähän mennessä. Myös muita plussia on eri leirit minne valitaan. Ite oon käyny Tanhuvaaran leirillä ( minkä oonki nyt viime aikoina skipannu ehkä 3 kertaa alhaisen motivaation syystä )ja ekan kerran tanhuvaarassa oltua pääsin viime vuonna alle 16vuotiaiden maajoukkueleirille kartoituksiin Kuortaneelle. On siinä matkan varrella saanut taas aivan mielettömän määrän uusia kavereita, mikä nostaa taas plussien määrää harrastusta kohden.
Löytyyhän myös ei niitä ei_niin_kivoja asioita. Esimerkiksi viikonloput menee aina pelatessa. Nytki ottelutaulua selattua meillä ei ole huhtikuulle saakka kun pari viikonloppua ( jos sitäkään ) vapaana divarikarsinnoiden takia, joten pitää pienistäki vapaista nautta aika täysillä. Tänäänki tuli infoa että C-tyttöjen SM-karsintoihin ois lähtöä tiedossa, joten pelejä sataa vaan lisää ja lisää. Myös kesätkin joskus menee kuivareeneissä,omatoimiharjoituksissa ja salilla. Seki käy vituttamaan jos on kasa kokeita ja reenejä sattuu samalle viikolle, mutta pakko se on vain tsempata ! Myös pelitilanteissa sattuu ja rymisee aika lailla. On ollu keppejä parin puujalan takia, rintalastan murtumaa, sormien murtumista, aivotärähdystä, isoja mustelmia sun muuta, mutta neki kuuluu vaan elämää eikä satu ku sen pienen hetken.
Kolme viimistä kuvaa on otettu Girl's hockey day'sistä, jossa tarkoituksena on saada lisää innokkaita mukaan pienten joukkueeseen ja vetäjinä toimivat meidän joukkueesta vapaaehtoiset.
Nykyiset paidat, jotka on ollut ehdottomasti kaikkien suosikit !
meinas päristä......
Naisten joukkue, eli Kilpajoukkue ( ei ikärajoja, nuorin -97 ja vanhinta en uskolla lähtä heittämään ( pahoittelut Heli :D)
Koko tämän hetkinen jengi, pienet mukaan lukien.
Eli tällä hetkellä pelaan Naisten kanssa pääasiassa + Atyttöjen.. ja nyt tuli mukaan vielä ne C'n karsinnat. Ajoin myös niin kauan puhdin paidoissa pelata kun joukkue kasassa pysyy ! Vaikka sitte muuttaisinkin toiselle puolelle Suomea, ei tota joukkuetta vaan yksinkertasesti voi jättää :) Kiitoksia vielä tytöille ja tsemit vaan päälle huomiseen peliin Malmilla !
(c) petri suninen
vähän tylsä mutta varmasti hyvä niille joita kiinnostaa tämmönen :)
VastaaPoistaen tiennykään että pelaat lätkää, mahtavaa!
VastaaPoistaihana toi ensimmäinen kuva! :)
VastaaPoista- ilikeit-taru.blogspot.com
ihanaa lukee et joku on löytäny lajin jota rakastaa<3 itekkii oon ihan i love jääkiekkoo, mut ihan penkkiurheiluna;-)
VastaaPoistatuleeks tyttöjenki peleissä samanlaisia tappeluita ku miehien? vai pelaaks tytöt rauhallisemmin :D
VastaaPoistapittääkö tytöillä olla munasuojat? :DDDD:D::DD mut siistttiii!
VastaaPoistaSiisti löytää jonku muunki lätkää pelaavan blogi! Ja ihan sattumalta viä :D
VastaaPoistaoisko ees parast! <3
VastaaPoistaSaatteko te taklailla peleissä? Veikkaan ettette saa (korjaa jos oon väärässä..) mutta ainakin joissain kuvissa meno on sen näköistä :) Sekä mitä mieltä oot siitä että naisten jääkiekkoon ei päde samat säännöt kuin miesten jääkiekkoon?
VastaaPoistarakkaudest lajiiiiiiin !
VastaaPoistaen tienny et oot ratsastanu,
VastaaPoistamissä paikas oot käyny ? :D:D
ooot mun lenppari lätkänpelaaja <3
VastaaPoistaootko kouvolasta:)?
VastaaPoistaoi ihania kuvia :> !
VastaaPoistahttps://www.facebook.com/photo.php?fbid=265626400145436&set=pu.172548036119940&type=1&theater < ootko nähny tän :-D
VastaaPoistahiuka alko huvittaa ku yks koivu päässy mukaa :D:D:D
VastaaPoistamä tykkäsin tästä postauksesta! vaikka itellä onkin lajina säbä ja taso selvästi alempi niin mä tosiaan allekirjotan ton vknloput peleissä ym, mutta kaiken kyl korvaa se joukkoehenki <3 hhahah, piti vaan avautuu:D:D
VastaaPoistaja sulla on ihana blogi, keep going girl!
Kiva postaus:)) mut siis sanot tossa että sulla menee viikonloput ja kesäloma treenaamiseen ja peleihin mut aika paljo kuitenki oot tuol hillumassa ja tekemässä kaikkee muuta:D ni se mua ihmetyttää..sä et tiiä kunnon treenaamisest mitää :) siis ei millää pahalla..!!
VastaaPoistakiva postaus (:
VastaaPoistaIpu hei, pää ylös!
VastaaPoistaonko toi sun ponkesin huppari aikuisten vai lastenkoossa ? ja minkä kokonen se on :)
VastaaPoistaei liity nyt mitenkää postauksee mut onko se sun fisheye käsin tarkennettava?:--D
VastaaPoistaihana blogi sulla :)
VastaaPoistahttp://goldmine-elly.blogspot.com/
vie kouvolan kämäseen kirppariin jotain sun vaatteita ja ilmota pöytä numero nii käyn ostaas kaiken ittelleni, tackkk! oikeesti harkitse
VastaaPoistaParas jengi<3
VastaaPoistayou play icehocky?:D thats fucking amazing:D
VastaaPoistathe only not matrial art sport that i like haha xD
respect
VastaaPoistaHei mistä se sun valkonen pitsipaita on? Mikä on ollut aikaisemmassa postauksessa.
VastaaPoistaootko ikinä harkinnu vieväs vaatteit kuusaan kirpparille? jos oot nii ryhnään sinne heti, ja ostan kaiken.
VastaaPoistajos joskus meinaat nii kerro heti tääl"
Tän blogin paras postaus! :D Löysin sun blogin joskus ja bongasin et pelaat lätkää ni piti jäädä seurailee :D kiva blogi siis muutenki! Ite pelaan kans täällä länsi-Suomessa tyttöjen sarjas(:
VastaaPoistaooooh lopetin tänä vuonna pelaamisen ja ny alko taas innostaa iha hirveesti... jääkiekko on kyllä paras laji! :)
VastaaPoistahimo hyvä postaus! ei hitsi, haluisin itekkin alottaa jonkun joukkuelajin. :) muutenkin sulla on tosi huippu blogi!
VastaaPoistamiks sul ei oo tos säärien päällä niit semmosii ihmeen sukkii ku näyttää et su ois jotkuu ylisuuret pappakalsarit päällä? :D
VastaaPoistaonko sulla formspringiä? jos on niin linkkaatko:D
VastaaPoistamä oon jo pitkään miettiny mikä sun nimi on? XD
VastaaPoistasalla- nii totta, oli paljon tätä harrastus postausta toivottu nii päätin tehä :)
VastaaPoistaanonyymi- pelaan pelaan !:)
taru- se on kyl yks lemppari kuvista koko koneella :)
anonyymi- haha no en nyt varsinaisesti rakasta, mut ois tosi hassua olla elämättä ilmankaa jääkiekkoa :D hei asiaa, mieki toimin myös penkkiurheilijanakin !
anonyymi- ei ehkä niin radikaaleja kun jätkien, mut joo tulee :D ! oikeesti, joskus lennetää laitaapäiin ja kovaakin
anonyymi- siis meil on ihan tytöille tarkotetu alasuojat :D
julia- mitää, mäkää en tiiä juur yhtään ( paitsi nyt sinut ) tyttöä joka pitäis blogia ja pelais lätkää :o
arna- onko ees paras joukkue?<3
anonyymi- ei saada taklailla, mut kyllähän niitäkin virheitä helposti pelitilanteissa tulee :/ mun mielestä on just ookoo ettei naiset saa taklata, siellä on kumminki niin huimia kokoeroja
anonyymi- nimenomaan ! :)
sooro- tokkolantallil :p
tiivitaavi- säki mun <3
anonyymi- tarkalleen ottaen kuusaalta, mut joo kouvolasta :)
inkaww- kiitos ! :)
paula- jees söör, olen olen :D
anonyymi- jooo-o :Ddd
kaisa- ihan mahtavaa hei, eli tiiät tunteen ! :) ei mitää, ja kiitos kovasti !
anonyymi- käytän kaiken mahdollisen vapaa-ajan hengailuun.... mua huvittaa se siel joku luulee tietävänsä mun reenaamisesta jotain, mut joo no big deal !
heli- kiitos :)
anonyymi- haha :D
anonyymi- lasten M :)
anonyymi- onhan se :)
elly- kiitos ! :)
anonyymi- hahha ourääit, mun oma kirppari kyl löytyy luokaltani :D mut voishan sitä joskus jotain kamaa jonnekkin viedä :)
eliina- todellakin<3
markus- hahaha :D ! thanks !
janna666- :)
anonyymi- zarasta oiskohan ? :)
anonyymi- haha joo minä ilmottelen ! :)
ENMA- mitää ai siel on jo toinenki lätkää pelaava, hei asiaa ! :) missä joukkueessa ?
ninnisi- oumaii :/ se on kyl ihan mukaansa tempaseva laji !
anonyymi- eiku hokkarit jalkaa ja kokeilemaa ! :) kiitti !
anonyymi- meil annettii kaikille samann kokoset sukat, ja noi mun sukat on lievästi liian isot mun polvareihin :D
anonyymi- ei oo :/
anonyymi- iida :D
Hey, wussup!
VastaaPoistaI'm not the expert, ok i am, but you know, you have really really awesome photos! It's interesting for me to fallow you even though i dont understand a thing in finnish :D
You know,i have something i must say to you but i can't find your name anywhere or nothing how to send a private message :D
pelaan myös kiekkoa! ja vielä samaa sarjaa kun te.. (;
VastaaPoista