torstai 30. toukokuuta 2013

yee haw !

Wouwoou ! Jopas taas aikaa on hurahtanut..... Lupasin tulla kuitenkin vielä päivittelemään tuosta extremerunista kun niin moni sitä kyseli, joten: Extremerunia suosittelen kaikille kokeilunhaluisille ihmisille, joilla myös piisaa kestävyyttä ja kuntoa. Aivan loistava tapahtuma. Jokaisella kilpailijalla oli upea fiilis upeita pukuja mukaan lukien. Esteet olivat aivan mielettömiä, eikä se 18km tuntunut niin pahalta. Lopussa olisi ollut vielä virtaa vetää pari kiekkaa ylimääräistä (helppohan se tietty tässä vaihteessa sanoa :D ). Sen verran voin myöntää että oli se Vantaanjoen ylitys kyllä niin järkyttävää... onpahan ainakin talviturkki heitetty 7asteisessa vedessä. Siinä ekan kerran räpistellessä henkihieverissä luulin jo kuoleman olevan lähellä, valoa kohti... tai ainakin rantaa niin lujaa kun vain mutasista lenkkareistaan pääsi. Muuten ei mitään traumaattista jäänyt lenkin varrelta mieleen... päin vastoin ! Oli mutaesteitä, goljatin portaita, lumikinosta ja autojen päällä loikkimista sun muuta hullunkurista estettä. Sieltä kotiin päästyäni oli vielä pingottava Helerin synttäreitä viettelemään Haminan Jos vain saa jengin kasaan niin ens vuonna sitten uudestaan !! Toivottavasti moni ruudun toiseltakin puolelta innostui edes vähäsen. Ehdottomasti jos ens vuonna saadaan vaan jengiä kasaan niin olen mukana.
Muttamutta huomenna kevätjuhla ja kesäloma...... en vaan vieläkään sisäistä asiaa kesäloma. Ehkä johtuu myös siitä että mun osalta lomailu loppuu heti sunnuntaihin ja maanantai aamuksi duuniin... ja herranjumala mihin kaikkialle huomennakin pitäisi revetä, viidet valmistujaiset eripuolella kouvolaa, jospa sitä kloonaisi pari kopiota itsestään jotta joka paikkaa kerkiäisi :D Mutta tässä vielä jonkun näköistä videota tämän vuoden Vantaan Extremerunista, hyvät lomat kaikille ja onnittelut ylioppilaille sekä valmistuville :)
ja neloselta tulleen virallisen videon linkki: http://www.ruutu.fi/ohjelmat/extreme-run/extreme-run
ööööööööööööööhihitooööäöähellm2968ööööööööööööööhihitooööäöähellm2964ööööööööööööööhihitooööäöähellm2965ööööööööööööööhihitooööäöähellm2973ööööööööööööööhihitooööäöähellm2972ööööööööööööööhihitooööäöähellm2974ööööööööööööööhihitooööäöähellm2976ööööööööööööööhihitooööäöähellm2978ööööööööööööööhihitooööäöähellm2977ööööööööööööööhihitooööäöähellm2980ööööööööööööööhihitooööäöähellm2981ööööööööööööööhihitooööäöähellm2983ööööööööööööööhihitooööäöähellm2984ööööööööööööööhihitooööäöähellm2985
ennen juoksua:
942913_10151461559983602_740573664_n425321_104552969754492_286983796_n936942_10151466980108602_946728865_n420054_104588713084251_778898385_n65642_10151461560013602_647438567_n
...juoksun jälkeen
ööööööööööööööhihitooööäöähellm2992
materialismionnellisuutta ! Ihanat wnb purkkarit Seppälästä
ööööööööööööööhihitooööäöähellm2991ööööööööööööööhihitooööäöähellm2989ööööööööööööööhihitooööäöähellm2986
Löysin elämäni ensimmäisen maximekon, joka ei suuren pituuteni vuoksi laahaa edes maata ! How cool is that ! Luulin, etten tuu ikinä löytämään kivaa makximekkoa, josta edes kengän kärjet näkyisivät, mutta kiitos Only, joka päihitti ennakkoluuloni !

33 kommenttia:

  1. oh my god, kuulet tätä varmaan usein mutta sun hiukset ja sun kasvot <3 oot niin täydellinen

    VastaaPoista
  2. Oijoi sun postausta onki tässä ooteltu jo pitemmän aikaa ! Mut kivoja kuvia taas ja ihana toi maksimekko :-) itekki oon 158cm kääpiönä vähä kriiseilly et tommoset ei mulle sovi mut pitäis vaa mennä rohkeesti kokeilemaa joskus :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi ihana kuulla ! :) kiitos paljon, vihdoinki löysin maksimekon !!! kannattaa mennä oikeesti, ne on yllättävän koukuttavia :D

      Poista
  3. ootkosä siis lyhyt vai liia pitkä? siis sulla jää liia lyhyeks mekot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. liian lyhyt :D kaikki rahaa perässä kaksi metriä :D

      Poista
  4. kolmenneks vika kuva! stunning ♥

    VastaaPoista
  5. Noi sun hiukset on jotain niin täydellisyyttä!!<3 ihana blogi sulla, ja kivoja kuvia! Kaunis olet!!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kiitos oikein paljon ! Mukavaa kuulla että tykkäät :)

      Poista
  6. Mä en varmaan ikinä selviäis tosta Extreme Runista haha:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha eihän sitä tiiä, kannattaa käydä kokeilemassa !

      Poista
  7. Toi kolmanneks vika kuva on mieletön. Ihastelin sitä ig!

    VastaaPoista
  8. Tosi kivoi kuvii ja oot hirmu nätti! :)

    VastaaPoista
  9. Kuinka pitkä oot?

    VastaaPoista
  10. Wow tota sun tukkaa!! Mäki tahon :)

    VastaaPoista
  11. äää mikä ihana leijonanharja sulla on ♥♥

    VastaaPoista
  12. iidarakas lopeta tupakointi heti !! :( miksi aloitit :(

    VastaaPoista
  13. Ootko aatellu tehä meikkipostausta ? (: härrekyyd oot kaunis ja ihana blogi !! (-:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ömöm no mie en oo mikää ekspertti meikkien suhteen, muuta kai sitä jonkun näköistä voisi tehdä :D kiitos paljon !!

      Poista
  14. oii ihana toi beige/vaalea poncho tyylinen neulepaita mikä sulla on noissa mökkikuvissa päällä, mistä se on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon ! :) Cubuksesta oon löytänyt sen :)

      Poista
  15. Oot mun mielest niin täydellisen näkönen! :)

    VastaaPoista
  16. Miten oot ottanu noi kuvat jossa toi ympärys on vaan tolleen mustaa ja keskellä on se kohde? :D ooks muokannu ne jotenki vai ottanu vaan kameralla sillee? ps. sun hiukset on niin täydelliset!

    VastaaPoista

Canon eos 650d

Canon EF-S 18-200mm f/3.5-5.6 IS
Samyang 8mm f/3.5 fish-eye
Canon EF 85mm f 1.8 usm
Canon Lens EF 50mm f/1.8
Nissin speedlite Di622 lisäsalama