Moikkamooi ! Ensiksi näin kysymyksenä: Te kummit siellä, mitä olette ostaneet kummilapsellenne lahjaksi ristiäisissä ? Onhan niitä kaikenmaailman kummilusikoita sun muuta, ja netistäkin yrittänyt jonkun näköistä lahjusta bongata mutta olen vaan tän asian kanssa elänyt sellaista sotaa pään sisällä etten minkään näköiseen lopputulokseen pääse, eli jos hyviä/erikoisiakin ideoita niin ilman muuta tänneppäin ehdotuksia !!!!!!!!!!
Mutta niin ihana viikonloppu vietelty lahden tienoilla ja näin kouluun motivoituneena täytyy sanoa, että hurjasti ensviikonlopun Iran&Jennin Fast motors synttäreitä vaan odotellessa :)
Nähtiin myös kyseisen pikku synttärisankarin kanssa torstaina kuvailujen merkeissä ja hieman bilevaatteiden ostelussa.
Ja ellei joku sattunut eilenä Kymen Sanomien Nuorten-ostoa katsomaan tai nettisivuja, niin sieltä tuli mulle pari viikkoa sitten s-postia, että oisinko valmis haastatteluun aiheesta bloggaaminen, suostuin tottakai ja sieltä voi valmiin jutun lukea :)
jääki3kkoooo kuviii :)
VastaaPoistahaha ai niitä haluttais :)
Poistaite ostin semmosen perus raamin, mihin voi sitte kummilapsen vanhemmat käydä kaiverruttamassa lapsen nimen, syntymäpäivän, painon jne. :-)
VastaaPoistaonks teillä molemmilla tollaset converset? muistaakseni oon irallaki joskus tuollaset nähny... en ole kummi mutta pieni sormus, jota vanhempana voi pitää kaulakorussa olisi musta kiva, ite en oo koskaan sellasta saanut:(
VastaaPoistairalla hieman erilaiset ! :) kiitos ehdotuksesta !
PoistaMay I ask where is your parka from? It´s amazing!:))
VastaaPoistafrom zara :)
Poistavitsi kun oot ihan tajuttoman kaunis!! mä annoin kummitytölle muistaakseni sellasen hammasrasian minne voi laittaa maitohampaat, aika perus kyllä :-D
VastaaPoistahttp://lauraiina.blogspot.fi
kiitoskiitos :> mustaki tuntuu että päädyn tohon ratkaisuun ! itselläni aivan samallainen :)
Poistaite ainaki ostin iha kummilusikan (:
VastaaPoistaonks nää kuvat mistä?:)
VastaaPoistakouvolasta :) yhden katoksen alta :D
Poistano mä ite ostin kummitytölleni sellasen helmikaulakorun jossa on mukana sellanen lisäosa siihen että saa pidettyä isompanaki sitte sitä :--) riippuu tietysti siitä onko se sun kummilapsi tyttö vai poika? :)
VastaaPoistavoi ku siä oot nii nätti :)
VastaaPoistakiitos paljon! :>
Poistaostin mun kummitytölle kastehelmet käteen ja kaulaan! :)
VastaaPoistaitse ostin vasta kummilleni valokuvakehyksen kummilahjaksi, aika perinteinen :-)
VastaaPoistakiva voisi myös olla sille lapselle pikkuinen sormus :) ainakin kummilapseni sai sellaisen toiselta kummiltaan
Ite ostin kummilahjaks Kalevala korun Lähde-korun, kummitytön vanhemmat ainaki tykkäs :)
VastaaPoistaNo mä ostin mun kummitytölle (joskus sillon ku sillä oli ristiäiset:D) sellasen sydänkaulakorun jossa on kaksi puolikasta ja kaiversin hänen koruun minun nimeni ja omaan puolikkaaseeni hänen nimensä. Yleensä kaverit ostaa toisilleen sellaiset korut mutta oma kummini osti minulle pienenä sellaisen ja se on ollut tärkeä väline meidän yhteyden pitämiseen ♥ Se muistuttaa että kummi on aina lähellä ja muistaa pienen lapsen myös :)
VastaaPoistaps. tyhmää kun toi koko lehtijuttu ei näy netissä, pieni pätkä vaan ja lopussa lukee että "lue lisää lehdestä" -.-
kiitos ehdotuksesta :)! nii onhan se vähän tyhmää, tosin se lehtijuttu oli huiman iso :o !
PoistaKummipojan ristiäisissä annoin lahjaksi kirjapaketin: ensimmäinen kirja oli ihan tavallinen kaupan vauvakirja, toisen kirjan tein sitten itse (hain netistä tarinan mutta kuvitin kirjan ja kirjoitin tekstit ja sidoin sen omin pienin kätösin). Lisäksi annoin myös lapsen äidin lempisatukirjan jonka löysin mökin ullakolta (kyseinen äiti on siis mun sisko). Eli jos oot yhtään luova ja tykkäät askarrella nii toi on lahja jolla saa vedet silmii :)
VastaaPoistaite oon siskon lapsen kummi ja viime vuonna oli ristiäiset! ostin kummitytölleni kummilusikan(jonka kaiverrutin eli nimi, paino ja syntymäaika), pari nättiä vaatetta, pikku vansit ja taisin viel ostaa jonku pikkusen lelun, jos oikein muistan:) Myös omasta mielestä jokinlainen koru tai vauvakirja vois olla hauska ja myös säästötilin perustaminen on hyvä idea, jonka myös toteutin muiden kummien avustuksella ja sinne laitamme kaikki rahat mitä pikkunen saa ristiäisissä ja ite oon laittanu joka kuukausi sille tilille 10e nyt vuoden ajan ja aion jatkaa rahan laittoa pikkusen 18v. synttäreille asti!!:D Toivottavasti autto ees vähäsen!!! Ja jos haluaa vanhemille antaa lahaksi mitään kannataa tarjota apua esim lastenhoidon kanssa, koska olen huomannut että sitä ainakin meillä päin on kaivattu..
VastaaPoistaOot upee!
VastaaPoistapööh kiitos sinii! :>
PoistaMinä oon ostanu kummilapselleni kummisormuksen :)
VastaaPoistamä ostin ite puoltoista vuotta sitten kummitytölle lusikan, kun itse olen pitänyt sitä lemppari ristiäislahjana itselle kun siihen vielä kaiversi tiedot ja se säilyy sitten mukana :)
VastaaPoistayks kiva lahja on, et ostaa semmosen paketin mis on savee tms ja sit siiheen ne voi painattaa sen muksun jalat/kädes ja sit siihen saa semmosen laatan kii mihin voi kaivertaa vaik nimen :DD oon huono selittämään, anteeks :p
VastaaPoistaupeet hiukset tol sun kaverillas!! <3
VastaaPoistairmelillä on :')
PoistaMä ostin vaan tommosen kehyksen, mihin voi kaivertaa sit hänen nimensä, syntymäaikansa, pituutensa ja jne. sit ostin vielä Lindexiltä housun ja paidan, niin perus settiä varmasti kun olla ja voi, mut mä oon tosi huono keksimään tommosia lahjoja pienellä vauvvalle.. :-D ja voi että sua ja Iraa, ootte molemmat niin nättejä tyttöjä!
VastaaPoistanii, seki ois kyllä ihan jees :/ hihi kiitoksia molempien puolesta ! :)
PoistaHui kamala en edes muista enää mitä ostin kummitytölleni ristiäislahjaksi, mutta muistan hyvin mitä oma kummini antoi minulle. Nimittäin vauvasormuksen, se on edelleen mulla tallessa ja kulkee välillä mukana kaulakorussa. :)
VastaaPoistaostin kummipojalle sellasen säästöjalkapallon! :D you know säästöpossu mut vaa jalkapallo hehheh. Kohtuuhintanen ja siit on iloo myöhemminki, toisinku kummilusikasta joka maksaa 100 e eikä sillä tee mitää, vaikka onhan nekin hienoja! Ite myös pähkäilin saman kysymyksen kanssa pari vuotta sitte. :)
VastaaPoistaOis kiva jos saisit koko haastattelun tänne :)
VastaaPoistayäöh voin katsoa onko mulla sitä vielä tallella :)
PoistaItse ostin kummitytölle kastehelmet ristiäislahjaksi! :)
VastaaPoistaEi mitään turhia kummilusikoita, osta vaikka sellanen kiva valokuva-albumi johon kaiverretaan nimi ja syntymäaika :)
VastaaPoistamistä toi pipo on ja palio makso?
VastaaPoistajoskus H&M'stä aikoja sitten ostettu :)
Poistamillä muokkaat noita kuvia :) ? ihana tää sun blogis !
VastaaPoistacanonin omalla muokkausohjelmalla ja photoscapella :) kiitoksia !
PoistaI H A N I A kuvia ja niin nättei!! ja sun hiukset, ah♥ :)
VastaaPoistakiitoksia tytille ! :)
PoistaIte ostin kummitytölle kastesormuksen ja siihen nätin rasian:) Mulla kävi mielessä myös tommonen Iittalan vitriini
VastaaPoistahttp://www.iittala.com/web/iittalaweb.nsf/fi/tuotteet_sisustaminen_vitriini
Monet oli ostaneet ihan normaaleja juttuja, vaatteita, leluja ja soittorasiaa ja näin:) Toivottavasti tästä oli jotain apua!
Kummilusikka on perus ja hyvä lahja (:
VastaaPoistaApua kui ihania kuvia, varsinki tuo kolmanneks viimeinen! :)
VastaaPoistaps. saisinko sun hiukset?♥
kiitos paljon :> haha saat toki !
PoistaHaha ihana otsikko!:-D
VastaaPoistahttp://id-bn.blogspot.fi
hahha joo onhan se aika jännä :Dd
Poistamun mielest olis ollu tyhmää antaa joku lusikka mun kummitytölle joten ostin semmosen sulosen mekon:)
VastaaPoistavaatteille ku on aina käyttöö;)
löytyyks sult instagrammii? :)
VastaaPoistalöytyy, iidajuliaa :)!
PoistaMä ainakin ostin mun kummitytölle sen perinteisen valokuvakehyksen mihin tulee etunimet, pituus, paino ja sun muut. :)
VastaaPoistaoi oot niin kaunis! :)
VastaaPoistaupeita kuvii teist molemmista :) !
VastaaPoistahttp://sweetaboutus.blogspot.fi/
kiitoksia ! :)
Poistaite sain molemmilta kummeiltani semmoset pienet sormukset : )
VastaaPoistaite ostin omalle kummitytölle semmosen vauvakirjan, minkä vanhemmat saa sitten täyttää (-:
VastaaPoistamusta tulee kummi tossa syyskuun alussa ja ostan pikkuprinsessalle pienen kultasen sydänkaulakorun :)
VastaaPoistaNo kummilusikka on musta ihan tyhmä, mutta ite oon kehyksen kannalla! Vaikka se on vähän tavallinen, mutta sit se on hyvä muisto ja jotenkin ihana :-)
VastaaPoistahei mistä toi sun takki on :) se on kiva !
VastaaPoistazarasta :)
Poistaostin valokuvakehyksen
VastaaPoistapikku synttärisankari :'D aws ihana iida !<3 keksit mulle aina niin hauskoja nimiä :D!!
VastaaPoistahihi :')<3 no ku sie oot vähän tommoin hömppä
Poistaoot yks kauneimmista tytöistä mitä oon nähny! siis oikeesti :)
VastaaPoistavoieikää, kiitos paljon ! :')
PoistaIte en oo kummi, mut oon ollu 2 kertaa ristiäisit.. Mun pikkusiskot on saanu megasöpöt adidaksen vauva superstar kenkulit (<3), astiastoi, vauvakirjoi, kehyksii, ja tämmösii:-)
VastaaPoista+IHANII KUVII!
kiitoksia ! :)
PoistaOstettii siskon kans mein kummipoitsulle semmone erittäin tyylikäs kupla-auto B) Se oli sellanen hopeinen ja siihen pysty sit kaivertaa kaiken tarpeellisen tekstin :)
VastaaPoistaja noi sun kengät on muuten ihan tsika hienot ! :)
kiitos paljon :>
Poistakummilapselle kultasepän liikkeestä rasia (ja valikoimaa riittää, on lahjapaketteja, nallen muotosia, junia ja kaikkia mahollisia) jossa on paikka ensimmäiselle hiuskiehkuralle ja ensimmäiselle hampaalle :-)! ja lisäksi niihin voi kaivertaa kummilapsen nimen yms.
VastaaPoistaMulla oli myös kauheeta pähkäilyy,kun ite piti ostaa nykyiselle kummitytölleni ristiäislahja. :)
VastaaPoistaIte olin alumperin aatellu ostaa sellasen valokuvakehyksen, mihin viereen oisi pystynyt sitten painamaan pikkuisen jalan- tai kädenjäljen, mutta tälläistä ei täältä Lappeenrannasta enää monesta paikkaa löytynyt. Mutta sellanen valokuva kehys, mikä on vähän kuin kello tai kalenteri on tosi hauska myös. Tämän tyyppinen--> http://www.ilonpolku.fi/kauppa/product_details.php?p=7796
Sitten ihan perus lahjoja ovat hammas- ja hiusrasiat, lusikat, säästöpossut,...
Onnea, lahjan etsintään :)
Onko kyseessä tyttö- vai poikalapsi? Itse hommasin kummitytölleni ristiäislahjaksi sellasen pienen sormuksen ja siihen sitten ketjun(:
VastaaPoistapoika on kyseessä :)
Poistano mä ainakin oon nähnyt sellasen kalevalan söpön korun jossa on sellaset siivet ja se on suunniteltu lapsille mun mielestä se ois ainakin aika ihana:)
VastaaPoistaOoi ihania kuvia molemmista! :) oot tosi kaunis, toi sun takki on kivannäkönen, mistä se on! :)
VastaaPoistakiitos sofia ! :) takki on zarasta :>
PoistaSulla on ihana tyyli!
VastaaPoistaJa kivoja kuvia, osaat poseerata hyvin! ;D
http://www.essi-blog.blogspot.fi/
kiitos paljon :) haha vai että poseerata :D
PoistaMiun veli osti sille pikkuselle semmoset kummihelmet, mitkä siis oli normaalit helmet missä oli kaiverrettu sen nimi (:
VastaaPoistaälyttömän kivoja kuvia! Jenkkikonssit ihastutti (:
VastaaPoistakiitos essi ! :)
PoistaMä ainakin rupesin keräämään Nomination-ranneketta mun kummitytölle ja ostin siihen semmosen riippuvan korun. Ja niitä paloja sen verran että se ranneke on tosi pieni. Siihen on sitten helppo käydä aina ostamassa palasia kun on synttärit joulu tms. :)
VastaaPoistaRiippuu siittä kuinka läheinen oot/tuut oletettavasti oleen tän sun kummilapsen kanssa, mutta mun kaveri (joka siis näkee kummilastaan monta kertaa viikossa ja on superläheisiä tämän äidinkin kanssa) anto omalle kummitytölleen sellasen kirjan, mihin piti täytellä kaikkia juttuja (sellanen normaali vauvakirja siis) + valokuva-albumin, jonka se oli täyttäny kuvilla äidin raskauden alkuajoista lapsen ristiäispäivään saakka. Musta toi oli ideana tosi jees ja sellanen mistä jää kiva muisto sille lapsellekin sitten :)Mutta eihän tollanen lahja siis kaikille tietenkään sovi!
VastaaPoistaKastesormus on söpö ja nätti lahja :)!
VastaaPoista-M
itse ostin kummilapselleni sellaisen kipsi paketin: eli vanhemmat voivat painaa lapsen käden- ja jalanjäljet kipsiin ja laittaa ne samassa paketissa tuleviin kehyksiin. Sama toimii myös laittamalla oman ja kummilapsen käden siihen :)) niitä myydään ainakin joissakin lasten tarvike kaupoissa
VastaaPoistaosta vaik joku unisieppari!
VastaaPoistaHeiii, mie ostin kummipojalleni sellasen "säästöpossun" (joka oli oikeastaan keinuhevonen jonka sisälle sai tallettaa rahaa). Sinne saa sitte pikkunen tallettaa jotain kolikoita ja säästää rahaa :). Ite ainaki muistan pienenä ku oli kiva viiä oma "säästöpossu" pankkii jne. :)
VastaaPoistahttp://rakkaus.fi.msn.com//members/index_v1.php?aref=62398557&mtcmk=291101 <tommonen mainos pomppas ku luin uutisia, ajattelin et haluisit tietää :D
VastaaPoistamitä ihmettä :D:D:D:D: !!
Poistaonko sulla instagramia?
VastaaPoistaonon :) iidajuliaa !
PoistaWauw!!!!!
VastaaPoistaXoxo
www.levande1@blogspot.nl
thaanks ! :>
Poistaite ostin vauvasormuksen ja vaatteita :)!
VastaaPoista-taru
Söpö look sulla :)
VastaaPoistahttp://guabk.blogspot.fi/
aaa toi sun smileykoru on ihana! mulki on ollu smiley nyt pari vuotta mut en oo pitkään aikaan saanu vaihdettuu korua, se on nii hirvee prosessi :D
VastaaPoistatykkään sun blogista =)
http://97seconds.blogspot.fi/
Sulla on aivan ihanat hiukset oikeesti! Miten/millä oot värjänny ne? (: tosi kiva blogi!
VastaaPoista