sunnuntai 22. elokuuta 2010

Taiteet !

Herranjestas oikeesti ku tää aika menee nopeasti, jo viikko viime postauksesta ! Nyt pitää skarpata, monesti oon koneelle kuvat tullu latailemaan mutta aina jotenki postaus jäänyt kesken, eikä_sen_eritysempää_asiaakaa oo oikein ollut :s Hei kysymys tänne kouvolan ihmisille; ketkäs kaikki oli taiteissa perjantaina ? ite olin menossa mukana ja aivan huippuilta oli ! Muuten viiminen viikko on menny ihan koulun, harkkojen ja läksyjen parissa :s Ois pitäny lähtä uudestaan perjantaina Tanhuvaaran alueleirille ( joskus kauan sitte oon siintä pienen valituspostauksen tännekkin päin tehnyt ) mutta tällä kertaa ei oikein ollut innostusta mukana, joten jätin väliin :/ aiivan ja H&M'nki tilaus saapui, paitsi punanen flanellipaita saapuu vasta syyskuussa... >; Viikonloppuki on menny tosi hyvin, eilen oltii roikkumas tuol läheisen koulun pihalla ja tää päivä on menny ihan marikan ja kuvailun parissa :) + Kävästii kans moikkailemas oopeeta sen 16vee B-day kemuissa illemmal :)
nyt sain kengistäki kuvaa :) Taiteiden yö -2010 kouvola ( jotkut oli jo mut bongaillutkin sieltä, ja anteeksi mulla itelläni ei ollu kameraa taiteissa messissä, joten kuva saldo on hyyyvin vähäinen.... ):

35 kommenttia:

  1. Voi oot niin tajuttoman nätti etten kestää, kadekadekade!

    VastaaPoista
  2. mageet kengät! sul o ihana tyyli muutenki

    VastaaPoista
  3. ahaah, kyyläsin sua liian kauan :-D
    oot aika nätti (:

    VastaaPoista
  4. Siiri- haha noeei, kiitoksia !
    Mari- kiitusta !<:
    Anonyymi- haha ai missä kyyläsit ?:'D kiitos !

    VastaaPoista
  5. ei se mitää jos sulla ei olis asiaa ku olis tosi jees kattella sun ottamii kuviaki :-) aaah oot nätti !

    VastaaPoista
  6. toi ylin kuva on eka missä näytät oikeesti -96:lta :-D

    VastaaPoista
  7. oi vitsit sulla on kyllä tosi kiva tyyli, saan sulta vähä inspiraatiota miten itekkin pitäis pukeutua, kiitos siitä ;) ja muutenki oot tosi nätti noissa kuvissa ! :-) ♥

    VastaaPoista
  8. mä kyl näin sut siel kouvolan taiteis mut kyyläsit kyl aika pahasti -.- tai katoit vähä sillee et jooo-o :s

    VastaaPoista
  9. Anonyymi- noei mun oo näitten kuvien avulla tarkoituskaan näyttää vanhemmalta mitä oikeesti olen :s
    Laura- aa voi kiitoksii ! :) <3
    anonyymi- Mitaaa ! :O enkai tai sit jotain on käsitetty väärin, tarkoitus ei ollu todellakaan 'kyylätä' mitenkää pahasti, vaikea sanoa ees kuka oot ku näin aika moniaki ihmisiä siellä :'D mut anteeks jos oon kattonnu jotenki 'kusipäämäisesti' ei todellakaan oo ollu tarkoitus :(

    VastaaPoista
  10. ooot niin kaunis! miten oot tehny noi ihanat kiharat? :)

    VastaaPoista
  11. tuo pipo ehkä ainoo vaate joka ei sulle sovi , on ihan liian kiree ja näyttää sun pää sen takia rumalt , mun mielipide kannattais pitää vähän löysempii pipoi. tollaset kireet hiihto pipot ei oo sun juttu ;) t:tuttunen

    VastaaPoista
  12. en tajuu miks oot ostanu noin kireen pipon , etkö ite tajuu miten helvetin typerän näkönen toi on ? :Ddd

    VastaaPoista
  13. miten hitsisti oot saanu laitettuu noi ensimmäisen kuvan hiukset, vau!

    VastaaPoista
  14. sä oot kyllä ihan super kaunis ! :o kateeksi käy :)

    VastaaPoista
  15. jep katoit mua taiteissa samalla tavalla ' kusipäämäisesti ' ......

    VastaaPoista
  16. rakastan nuita sun hiuksia ihan hulluna! D: miten oikeesti teet nuita nutturoita yms kaikkee muita? oon niiiiin kade!

    VastaaPoista
  17. onko toi pipo miten tiukka?

    VastaaPoista
  18. http://i28.tinypic.com/5aj2mw.jpg <-- onko tuo sun äitis :-)?

    VastaaPoista
  19. hyi vittu :----------------D

    VastaaPoista
  20. Voooi elämä kuin kaunis voi olla :o Ja ihana toi harmaa hame!

    VastaaPoista
  21. APUA sun hiukset tossa ekassa kuvassa, voi kääk. :-D miksei mulla oo noin kivoja tuuheita pitkiä hiuksia häh!

    VastaaPoista
  22. Annika-o;lla oli yhdessä postauksessa tasan samanlainen asustus niinkuin sulla tuolla ylimmissä kuvissa eli pipo, harmaa huppari, vaaleeat revityt farkut ja tollaset pienet seppälän kenkien tapaset. Paitsi että annika-o on miljoona kertaa kauniimpi kuin sinä, ei pahalla. :)
    Muuten ihan hyvä blogi ja ihan kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  23. anonyymi- kiitos :) oon kiharat tehny ihan suoristus raudalla :)
    anonyymi- okeiokei :o
    anonyymi- mä tykkäilen ihan henk.kohtasesti siint piposta, mut kiitsa vinkkailust
    anonyymi- haha ihan suoristusraudan kans kääntäny :) !

    VastaaPoista
  24. Heli- ää no kiitoksia :)!
    anonyymi- siis mitä ihmettä ! oikeesti ihan outoo ku tietäis ees ketä oon muka kusipäämäisesti katsellu, eli oikeesti jos on joku vääri käsitys tullu tai jotain mutta ketää mun ei oo todellaakan tarkoitus katsella jotenkii helvetin ylimielisesti ...
    Juuli- pöhh no kiitos :s osaa näissä kyllä olla toosi monia huonoja puoliakin ://

    VastaaPoista
  25. anonyymi- se ei ole ees tiukka, en tajua näyttää kyllä noissa kuvissa tiukalta :o
    anonyymi- juu on (:
    Laura- kiitoksia ! :)
    laura- pöhpöh kiitoksia !

    VastaaPoista
  26. Heii, tulin ajatelleeks et mikä toi sun kamera on, ja onks sulla jotain erilaisia objektiivejä siihen ?

    VastaaPoista
  27. missä kaikkialla ulkomailla oot käyny? (-:

    VastaaPoista
  28. Oona- kamera on canon eos 500d ja ei mulla ookku E-72mm putki :)
    anonyymi- en todellakaan muista :S niitä on sillee aika monia, mutta jos nyt esim pari pitää sanoa nii sveitsi, italia, ranska, bulgaria, kypros, siinä ooli muutama ! :)

    VastaaPoista
  29. Noi sun hiukset on jotaa aivan ihanaa ja en ymmärrä et mitenniin toi pipo on tiukka ?se pipo sopii sulle ku nenä päähän :Doot ihana <3 !

    VastaaPoista
  30. =D oot niin pelle ja esität ihan muuta ku olet. Täällä blogissas oot niin aikuismaiseen ja esität täydellist, vaik oot ehkä tekopyhin ihminen kenet tiedän!

    VastaaPoista
  31. anonyymi- kiitoksia ! :) <3 ei se mun kaa mielest oo mitenkää tiukka mut what eveer :p
    anonyymi- sähän mut varmaan tunnetki tosi hyvin :'D ! Haluun pitää mun blogin ihan oman näkösenä eikä mun tarvi tääl esittää yhtää aikuismaisempaa tai mitään täydellistä !

    VastaaPoista
  32. no itseasiassa tunnen, hahha. Oivoi oot säälittävä ja esität niin paljo et ei susta saa sitä todellist sinä-kuvaa! Hyvähän näiden lukioiden täällä on sua ylistää, ku oikeasti ei tiiä susta mitään.

    VastaaPoista
  33. anonyymi- no jos kerta tunnet ni miks sun pitää mun blogii tulla kertoilee anonyyminä kuinka täydelliseen mä itteäni pidän ku voit tulla sen mulle sit sanomaakin ;)?

    VastaaPoista
  34. itseasiassa pian ku varmaan nähääki ni voin vaikka sanoakkin ;)

    VastaaPoista
  35. oi vitsi oot KAUNIS :o! ja IHANA blogi, nyt on kyl pakko ryhtyy lukijaks (:

    VastaaPoista

Canon eos 650d

Canon EF-S 18-200mm f/3.5-5.6 IS
Samyang 8mm f/3.5 fish-eye
Canon EF 85mm f 1.8 usm
Canon Lens EF 50mm f/1.8
Nissin speedlite Di622 lisäsalama